Riihimäenkiito Oy

Monipuolista palvelua

Toimintaan kuuluu tänä päivänä alihankintaa, asiakaskohtaisia sopimuskuljetuksia sekä kuriiriluonteisia pikakuljetuksia. Paikallisen teollisuuden ja yritysten moninaiset kuljetus ja logistiset tarpeet ovat tuoneet luontaista lisää kappaletavaran rinnalle. Tarjoamme myös varastointipalveluita.

Asiakaskunnassamme on sekä teollisuuden että kaupan alan yrityksiä. Asiakkaistamme monet ovat luottaneet kuljetustemme toimivuuteen jo vuosikymmeniä. Tämä on auttanut meitä ymmärtämään paremmin asiakkaiden muuttuvia tarpeita ja kehittämään samalla omaa toimintaamme.

Yritys työllistää noin 20 kuljettajaa ja vetovastuussa ovat vuodesta 2000 lähtien olleet veljekset Jyrki ja Juha Ruissalo sekä taloushallinnossa Leila Ruissalo. Meillä on lisäksi alalle kouluttautuville työharjoittelupaikkoja sekä kesätyöpaikkoja.

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on antanut Riihimäenkiito Oy:lle valvotun edustajan turvahyväksynnän. Status oikeuttaa Riihimäenkiidon toimimaan valvottuna edustajana EUn ulkopuolelle tai sieltä tänne suuntautuvissa kuljetuksissa. Riihimäenkiito hoitaa kotimaan osuuden näissä kuljetuksissa.

Valvottu edustaja on huolintaliike tai kuljetusyritys, joka suorittaa ilmailuviranomaisen hyväksymät tai vaatimat turvavalvontatoimenpiteet lentorahdille tai lentopostilähetyksille. Hyväksyntä on voimassa koko EU-alueella. Rahdin lähettäminen valvotussa kuljetusketjussa nopeuttaa tavaravirtojen liikkuvuutta ja säästää tullimaksuissa.

Riihimäenkiito Oy tarjoaa luotettavaa logistiikkapalvelua

Ota yhteyttä:

puh. 010 422 3600